Kyllä, taas tästä samasta aiheesta. No, ehkä tämä nyt vähän valottaa tilannettani, ainakin toivoisin niin.

Eräs ystäväni kysyi kerran, että voiko ihminen muuttua. Minun taas teki mieli kysyä, että voiko ihminen ikinä lakata muuttumasta. Tietysti on helpompaa miettiä muita. Mietin vieläkin vastausta kumpaankin kysymykseen. Vaikka normaalisti ajatellaan, että on helpompi miettiä omakohtaisesti asioita, niin minun on (jostain kumman syystä :I ) helpompi puhua esimerkein. Olisiko esim. mahdollista lopettaa tupakointi? Olisiko mahdollista palata normaaliin päivätyöhön vankilan jälkeen? Entäpä onko työnarkomaanin helppoa jäädä eläkkeelle?

Ihminen muuttuu jatkuvasti. Jo noin fyysisestikin. Mutta henkisesti? Muutosta ei aina edes huomaa. Ihminen saa jatkuvasti vaikutteita ympäristöstä, jotka sitten muovaavat kaikkea: käsityksiä, tulevaisuudensuunnitelmia, mielipiteitä, identiteettiäkin. Varsinkin nyt kouluaikana. Historia. Sodat, mustat surmat, barokit, "maapallo on litteä kuin lettu"-ideologiat, teollistuminen(huono opettaja, onneksi on iPod...). Kaikki muuttavat käsitystä maailmasta, kertovat nykytilanteen taustaa. Matikka. Derivaatta, todennäköisyydet, mallit, kolmiulotteisuus(lyhyt matikka, voi nukkua tunneilla). Äidinkieli. Hengari vai henkari?(ketä kiinnostaa??!) Kielet? Je ne sais pas(osaako joku ranskaa?).

Kun minulta kysytään, mitä haluaisin tehdä isona, vastaus on "en tiedä." No, missä olet hyvä? "En tiedä." Sinullahan on paljon kieliä, olisiko sellainen ala kiinnostavaa? "En tiedä." Mutta matemaattiselle alalle et halua? "En tiedä." Sinulla oli kyllä kymppi edellisestä kurssista? "En tiedä." Viime aikoina olen todella alkanut miettiä asiaa. Yksi ura, mitä olen todella miettinyt, on autoasentaja. Enkä vitsaile, niinkuin kaikki luulevat. Se on todellinen unelma. Ongelmana on vain se, etten oikeasti tiedä mitään autoista. Ja se, etten oikeasti osaa kuvitella itseäni korjaamassa autoja. Toinen herännyt uravalinta voisi olla psykologi. Mutta sitäkään en osaa hahmottaa tekeväni. Kamalan vaikeaa suunnitella loppuelämäänsä. Tiedän kyllä monia asioita, mitä en missään nimessä halua, mutta niin vähän on asioita, joita oikeasti haluan.

No joo. Huomenna on koulua. Täytyy mennä nukkumaankin, että jaksaa taas turhaa koulua. Miksi edes menin lukioon?!! No, ei kai sitä muutakaan valintaa voinut siinä viidessä minuutissa tehdä. Että meidän opo panosti sähköiseen yhteishakuun.

Elämä ei voi aina olla helppoa. Nyt en esimerkiksi tajua yhtään mitä kirjoittaisin. Ehkä pitäisi kertoa hiukan minusta.

Eli: tämä blogihan on nimeltään "Pirtsan elämää." Minä olen Pirtsa(en oikeasti, mutta leikisti) ja perustin blogin siksi, että surkeat ajatukseni jättäisivät minut rauhaan. siitä voikin jo arvata, että tämä on vähän niinkuin päiväkirja: kerron, mitä pääni sisällä kytee. Se ei sitten aina ole sitä kaikkein järkevintä/hauskinta/lukemisen arvoista tekstiä. Tai siis ei aina, tarkoitukseni oli sanoa: ei IKINÄ. Tämä nyt on vaan yksi turha blogi lisää.

Tuo ei kyllä nyt taas kertonut yhtään minusta. Sitä minä nimenomaan olen tänään miettinyt: Kuka minä olen?

Minulle tuottaa tuskaa edes ajatella itseäni. Näen itseni rumana, inhottuna, ällöttävänä ihmisenä, joka ei osaa eikä opi mitään. Minulta puuttuu täysin käsitys itsestäni. Osaan kyllä kertoa kaikkea, minkä ulkopuolinen ihminen saa minusta heti selville: olen nuori lukiolainen, laiska, koukussa coca-colaan ja salmiakkiin. Harrastan juoksua, kevulla ajamista ja guitar heron soittamista. Olen koukussa autoihin, joskaan en osaa edes ajaa sellaista. Olen aina asunut samalla paikkakunnalla, ja asun edelleen. Tämän enempää en edes minä tiedä itsestäni.

Siinä jotain perustietoa minusta. Sen verran voin vielä kertoa, että myös tämän "identiteettiongelman" takia perustin tämän blogin (ainakin osittain). Plus ne riivaavat ajatukset. Ainiin, ja enhän minä voinut jäädä kaverille huonommaksi, kun hän perusti blogin kertoakseen Amerikan vaihtarivuodestaan :P

Toivotaan ettei tämä nyt ole JÄRKYTTÄVÄN tylsää tekstiä, mutta lukiolaiset.... 10% asiaa, muu silkkaa shaibaa...